Nuotta-valmennus: Nuotta goes International
Nuottablogi: Nuotta goes International – Nuotta-valmennus ja kansainvälinen nuorisotyö kohtaavat Metsäkartanolla
Mitä tapahtuu, kun nuori kohtaa ensimmäistä kertaa kansainvälisen vapaaehtoisleirin? Metsäkartanon leireillä syntyy hetkiä, jotka sekä haastavat että kannustavat nuoria. Epävarmuus ja ujous muuttuvat rohkeudeksi, tekemisen iloksi ja uusien puolien löytämiseksi itsestä. Pienet onnistumiset sytyttävät kipinän ja auttavat hahmottamaan omaa suuntaa – askel askeleelta, yhdessä muiden kanssa
Näistä hetkistä syntyy tarinoita – kuten nuoresta, joka Nuotta-valmennuksen kautta löysi rohkeuden lähteä maailmalle kansainväliselle vapaaehtoisleirille. Nämä kokemukset ovat kerta toisensa jälkeen rohkaisseet meitä yhdistelemään kahden eri nuorisotyön vahvuudet uudella ja luovalla tavalla.
Metsäkartano – paikka kasvaa ja hengittää
Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Metsäkartano on yksi kahdeksasta opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymästä nuorisokeskuksesta Suomessa. Toimintamme perustuu nuorisolakiin ja -asetukseen (72/2006), ja työn ytimessä on nuorten hyvinvoinnin, osallisuuden ja elämänhallinnan vahvistaminen.
Metsäkartanolla uskomme, että nuoren kasvu syvenee, kun hän saa olla läsnä, kokeilla uutta ja jakaa kokemuksia muiden kanssa luonnon keskellä. Tavoitteena on luoda ympäristö, jossa nuoret voivat kokea onnistumisia, oppia toisiltaan ja löytää oman paikkansa maailmassa.
Nuotta-valmennus – maksutonta tukea nuorille
Tarjoamamme Nuotta-valmennus on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama palvelu 14–29-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat sosiaalista vahvistamista ja ovat etsivän nuorisotyön tai työpajatoiminnan asiakkaita. Yhteistyössä nuorisokeskusverkoston kanssa olemme kehittäneet valmennuksen kokonaisuuden, joka tukee nuoren itseluottamusta, arjenhallintaa, vuorovaikutusta ja tulevaisuuden suuntaa.
Ympäristö, menetelmät ja kohtaamiset tekevät Nuotasta kokonaisuuden, joka voi parhaimmillaan sysätä nuoren elämään merkittävän muutoksen – kuten kävi Oivalle.
“Nuotta-valmennus avasi minulle ovet maailmalle. Sillä oli valtava merkitys siihen, missä olen nyt ja mitä haluan tulevaisuudelta.”
— Oiva, Nuotta-valmennuksen osallistuja ja Feel the Forest -leirin apuohjaaja
Kansainväliset kokemukset kasvattavat
Metsäkartanolla teemme myös aktiivista kansainvälistä nuorisotyötä. Euroopan Solidaarisuusjoukot (ESC) -ohjelma tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää taitojaan, tutustua uusiin kulttuureihin ja toimia merkityksellisissä vapaaehtoisprojekteissa.
Monelle nuorelle kansainvälisyys voi tuntua aluksi kaukaiselta. Näin kävi myös Oivalle, joka kertoi meille olleensa epävarma englannin kielestään ja sopivuudestaan kansainvälisiin tilanteisiin. Silti pieni kiinnostuksen kipinä oli olemassa – ja Nuotta-valmennus auttoi sen syttymään.
Ensimmäinen yhteinen askel – ESC Feel the Forest
Kesinä 2024 ja 2025 järjestimme Metsäkartanolla ESC Feel the Forest -vapaaehtoisleirin, joka toi ensimmäistä kertaa yhteen Nuotta-valmennuksen ja kansainvälisen nuorisotyön.
Leirille haettiin kohdennetusti erityisesti nuoria, jotka elävät haastavissa elämäntilanteissa tai tarvitsevat tukea sosiaalisten taitojen ja osallisuuden vahvistamiseen. Mukaan lähti myös Oiva, joka oli juuri Nuotta-valmennuksen myötä rohkaistunut hakemaan nuoriso- ja yhteisöohjaajan opintoihin.
Leirillä toteutettiin käytännönläheisiä ja vaikuttavia tehtäviä:
- Metsäkartanon lähialueiden ennallistamista ja kunnostusta
- uusien rakennelmien ja toimintapisteiden tekemistä
- kansainvälisen tapahtuman järjestäminen
- tutustuminen Metsäkartanon ohjelmalliseen toimintaan
Toiminta oli käytännönläheistä ja yhteishenki syntyi nopeasti – luonnossa, työpajoissa ja iltanuotiolla.
Oivalle leiri oli käänteentekevä kokemus:
“Ensimmäisen illan olin epävarma ja vietin aikaa omissa oloissani. Sitten lähdimme melomaan – ja yhtäkkiä minulla oli ympärillä ystäviä eri maista. Huomasin, että englannintaitoni riitti hyvin, ja että pystyin toimimaan apuohjaajana.”
Yhdessä tekeminen, kieli- ja kulttuurierojen ylittäminen ja jaetut onnistumiset loivat osallistujille vahvan kokemuksen yhteisöllisyydestä ja omasta pystyvyydestä.
Katse tulevaan – yhteistyö vahvistuu
Leirit ja nuorten palaute vahvistivat ymmärrystämme siitä, että Nuotta-valmennuksen ja kansainvälisen nuorisotyön yhdistäminen tuottaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden kasvaa ja oppia. Siksi olemme kirjanneet Metsäkartanon Nuotta-valmennuksen toimintasuunnitelmaan vuodelle 2026 tavoitteen tiivistää tätä yhteistyötä entisestään.
Haluamme tarjota yhä useammalle nuorelle:
- mahdollisuuden kokeilla kansainvälisyyttä matalalla kynnyksellä
- turvallisen ympäristön harjoitella työelämä- ja vuorovaikutustaitoja
- konkreettisia kokemuksia, jotka voivat ohjata koulutus- ja urapoluille
Oivan sanoin:
“Ilman Metsäkartanon Nuotta-valmennusta en olisi hakenut opiskelemaan, en olisi osallistunut Feel the Forest -leirille enkä olisi löytänyt paikkaa, jossa tunnen arvoni ja roolini. Valmennuksessa syttynyt kipinä syttyi leirillä liekiksi – ja se roihuaa edelleen.”
Yhteenveto – oman polun löytäminen
Meille Metsäkartanolla on ollut innostavaa nähdä, miten Nuotta-valmennus ja kansainvälinen nuorisotyö täydentävät toisiaan. Oivan tarina on vain yksi monista, mutta se muistuttaa meitä siitä, kuinka suuri merkitys oikea-aikaisella tuella, turvallisella ympäristöllä ja rohkaisevilla kokemuksilla voi olla nuoren elämään.
Jatkamme työtä sen eteen, että jokainen nuori voisi löytää oman polkunsa.
Joskus se polku johtaa Metsäkartanon metsiin.
Joskus se vie niiden kautta maailmalle.