Paras leiri jättää jäljen

Me Metsäkartanolla teemme nuorisotyötä suurella sydämellä. Mikään ei ole parempaa kuin nähdä lasten ja nuorten löytävän yhteyden itseensä, toisiinsa ja luontoon ympärillään. Metsäkartano antaa kävijälleen kokemuksia, joista jää pysyvä jälki jonnekin sydämen sopukoihin.

Tarjoamme kaiken kokoisten leirien järjestäjille turvalliset ja ainutlaatuiset puitteet. Toimintaympäristömme on keskellä kauneinta suomalaista luontoa, höystettynä alan osaavimmilla ja ihanimmilla ohjaajilla sekä laajalla ohjelmakattauksella. Olemme myös yksi Opetus- ja kulttuuriministeriön sertifioimista nuorisokeskuksista.

Ammattitaidolla ja sydämellä

Ensisijainen tehtävämme nuorisokeskuksena on tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä sekä palvella kansallista ja kansainvälistä nuorisotoimintaa. Tarjoamme turvallisen toimintaympäristön ja korostamme kaikessa tekemisessämme kestävää kehitystä ja vihreitä arvoja.

Upeiden puitteiden lisäksi tarjoamme leirien järjestäjille vankan ammattitaitomme sisällön luomisessa ja ohjaamisessa. Laajasta yhteistyöverkostostamme löydämme sopivat ammattilaiset niin parkourleireille, lasten kesäleireille kuin vaikkapa taideleireille.

Tilat ja ympäristö

Metsäkartanolla järjestyvät kaiken kokoiset leirit, olipa osallistujia 10 tai 120. Toimintatiloja on niin sisällä kuin ulkona, kaikkiin vuodenaikoihin sopien.

  • Savotta-monitoimirakennuksessa on monitoimiluokkia, kädentaitotiloja, pimiö, vuolukivipaja, puutyöluokka, kuntosali ja liikuntasali, jossa on myös seinäkiipeily- ja jousiammuntamahdollisuus.
  • Erikokoisia ryhmätiloja myös päärakennuksessa ja Sirnikka-erähotellissa
  • Erikoisuutena Sepän paja pienryhmien ohjelmiin
  • Joogasali (max 12 hlölle; matot ja muut tarvikkeet liikuntasalissa)
  • Ulkojousiammuntapaikka, korikiipeilypaikka, alaköysirata, suojalkapallokenttä
  • Pumptrack, Metsäparkour, hiekkakenttä, lentopallokenttä, frisbeegolfrata, MTB-reitti
  • Turvekammi, kota ja useita muita tulipaikkoja
  • Luonnonhiekkainen uimaranta rantasaunoineen
  • Valaistu pururata, luontopolkuja  ja talvisin upeat latuverkostot

Aktiviteetit ja palvelut

Aktiviteettimme on suunniteltu luontoliikunnan, kädentaitojen, seikkailutoiminnan ja ympäristökasvatuksen ympärille. Retkeily- ja erätaidoilla on Metsäkartanolla pitkät perinteet. Leireillämme voi lähteä kalastamaan, takoa itselleen korun, kokeilla jousiammuntaa tai seinäkiipeilyä tai lähteä vaikkapa melomaan erämaisemiin.

Erikoisuutemme on miljöö, jossa yhdistyvät itäsuomalainen erämaaluonto ja tunnelmallinen, luontoa kunnioittaen suunniteltu nuorisokeskus majoitus- ja ruokapalveluineen. Metsäkartanon lämminhenkinen ilmapiiri, monipuolinen sisältötarjonta ja savolainen mielenmaisema toivottavat leiriläiset tervetulleeksi.

Tutustu aktiviteetteihin Hinnasto nuorisoleireille
“Metsäkartanon kanssa yhteistyötä on ollut usean vuoden aikana. Teen työtä lastenpsykiatrialla, ja olemme käyneet kartanolla useita kertoja isä-poika-retkiteemalla. Ystävällisen asiakasyhteistyön lisäksi paikan virikerikas miljöö ollut aina kiitoksen kohde niin järjestäjien kuin vierailijoiden taholta. Majoitusvaihtoehdot ja ruokailu ovat olleet aina kiitettävää tasoa! Metsäkartano on vastannut toiveisiin niin tilankäytön kuin viriketoimintojen osalta. Paikan päällä käytetty usein ohjausapua liittyen seinäkiipeilyyn ja jousiammuntaan. Hyvää asiakaspalvelua! Myös TYHY-päivät olen vuosien aikana varannut henkilökunnalle Metsäkartanoon. Aina on kiitosta saanut järjestelyistä, joten välitän tässä yhteydessä kiitokset teille kaikille yhteistyöhenkilöille Metsäkartanoon. ”

- Antti Koistinen Lastenpsykiatrian hoitaja KYS /ALAVA -

nuoret leirillä rannalla

Luonto

Metsäkartano on luonnon keskellä, ja poluille pääsee heti ovelta. Luontoon tutustuminen on täällä helppoa ja turvallista, sillä melomaan, patikoimaan, nuotiolle ja lumikenkäilemäänkin lähdetään yhdessä ohjaajiemme kanssa. Metsäkartanon omien luontopolkujen lisäksi lähialueella on retkeilyreitti Pumpulikirkolle sekä noin 30 kilometrin päässä Tiilikkajärven kansallispuisto.

Luonto on tavoitettavissa omatoimisestikin. Aivan pihapiirissä on upea luonnonhiekkainen uimaranta sekä esimerkiksi useita geokätköjä löydettäväksi. Pitkin Metsäkartanon niemennokkaa kiertää useita polkuja, jonka varrelta voi napata vaikka välipalamarjat.

Joko mennään?

Kiinnostaako leiri Metsä­kartanolla?

Älä enää odota, varaa reissu jo tänään!

Mira Pyökkilehto

Ohjelmapalvelut

ohjelmapalvelut@metsakartano.com

+358 40 839 6354

Ota yhteyttä!