Nuorisokeskus Metsäkartanon Airi Rossinen

Työntekijätarina: Airi Rossinen

Kokin työ Metsäkartanolla sopii tekevälle ja joustavalle persoonalle

– Keväällä 1989 minä tulin tänne töihin. Näin kauan kun olen täällä ollut, niin kyllä sitä voi jo kai kutsua viihtymiseksi, Metsäkartanon eläkkeelle jäävä emäntä Airi Rossinen naurahtaa. – Itse olen täältä Rautavaaralta kotoisin, ja kun lähellä on mökit ja muut, niin hyvin olen tänne juurtunut. Kyllä Metsäkartano on ollut minulle vähän kuin oma yritys, ja hyvällä mielellä olen tehnyt tätä hommaa!

Rautavaara on pieni yhteisö, ja työssä viihtymisen ehdoton edellytys onkin viihtyminen syrjemmässä. Tämä on toisaalta myös selkeä vetovoimatekijä. – Rautavaaran kylältä on tänne Metsäkartanolle matkaa vielä 23 kilometriä, joten tämä on ihan oma maailmansa. Luonnossa viihtyvälle, omanlaiselleen persoonalle tämä sopii, sillä alueella on paljon ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia, selvittää Airi.

Metsäkartanon keittiössä jokainen päivä on erilainen

Syrjässä viihtymisen lisäksi työ vaatii joustavuutta, sillä Metsäkartanon keittiössä ei tehdä laitoskeittiöiden tapaan samoja työtehtäviä joka päivä. Myös asiakasmäärät vaihtelevat kausiluontoisuudestakin johtuen hyvinkin paljon, joten työpäivät ovat harvoin samanlaisia.

– Olen tehnyt pääsääntöisesti aamuvuoroja ja viikonloppuja, mutta myös joustavuutta tarvitaan. Työ on tiivistetysti kokonaisvaltaista keittiöstä huolehtimista. Ruoan valmistukseen minun aikani on aina pääasiassa mennyt, joten tämä ei missään nimessä ole pelkkää toimistotyötä. Semmoista se on täällä – välillä kuoritaan pottuja ja välillä järjestetään juhlia. Ruoka on lähi- ja luomuraaka-aineista liki alusta loppuun itse tehtyä kotiruokaa. Vieraat arvostavat aitoja makuja, ja kuulemma talon paras palaute tuleekin juuri ruoasta, Airi nauraa tyytyväisenä.

 

Nuorisokeskus Metsäkartano ravintola
Nuorisokeskus Metsäkartano ravintolasali

Tekemisen perustana vapaus ja luottamus

Metsäkartanolla vallitsee kodinomainen työilmapiiri, joka syntyy luottamuksesta ja vapaudesta tehdä. – Täällä on hyvä ilmapiiri, ja yhteistyössä tuleekin pystyä toimimaan, kun on niin monenlaista toimintaa saman katon alla. Vierailijaryhmien viihtyminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä, Airi kuvailee yhteen hiileen puhaltamista.

– Keittiössä olen saanut kyllä aina vapaat kädet. Kaikki täällä sujuu, kun hoitaa hommansa. Uutta saa kehittää ja itsekin kehittyä, sillä asiakkaat ovat vaativia, ja näin mielestäni pitääkin olla. Maailma kulkee eteenpäin, ja kyllä se näkyy täällä meilläkin, kun kouluttautumiseenkin kannustetaan.

Metsäkartanolla on aina viihdytty pitkään, ja Airi kertookin, että monet Metsäkartanon pitkäaikaisista työntekijöistä ovat olleet paikallisia, jotka ovat jättäneet työnsä hiljalleen eläköitymisten kautta. Onneksi uusia tulijoita on riittänyt aina Etelä-Suomea myöten. – Ja kyllähän nuo tuntuvat viihtyvän täällä nuo muualtakin tulleet, Airi myhäilee.

Ota yhteyttä!