Sulan maan kauden ohjelmat ja aktiviteetit

Kesällä, keväällä ja syksyllä Metsäkartanolla pääsee haastamaan itsensä niin ympäröivässä kuvankauniissa luonnossa kuin monipuolisissa sisäaktiviteeteissakin. Tarjolla on kaikkea Metsäkartanon omasta avaruusohjelmasta melontaretkeen ja savityöpajaan. Vauhdin määrän päätät sinä itse. Listasimme alle leirikoululaisten, nuorisoleirien ja nuorisoryhmien ohjelmasuosikit. Mitä sinä haluaisit Metsiksellä tehdä?


Tutustukaa ohjelmatarjontaamme ja valitkaa siitä leirikoulunne teemaan ja tarkoitukseen sopivat aktiviteetit. Laadimme yhdessä kanssanne juuri teille sopivimman kokonaisuuden. Antoisinta on, kun kaikki osallistuvat kaikkiin valittuihin aiheisiin.

Retkeily ja ulkoilu

Melontaretki
Metsäkartanon vieressä oleva Ylä-Keyritty tarjoaa turvallisen paikan tutustua melontaan intiaanikanooteilla. Melontaohjaaja kertoo retken aluksi turvallisuus- ja melontaohjeistuksen, jonka jälkeen päästään yhdessä valitsemaan mihin suuntaan lähdetään retkelle ja mitä luonnonilmiöitä haluamme yhdessä tutkia. 
Kesto 1-3 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö                    

Jousiammunta
Metsäkartanon jousiammunnassa pääset tutustumaan olympiajousen käyttöön virittämisestä ammuntaan.  Ohjaaja käy aluksi läpi turvalisuus- ja ammuntasäännöt. Säästä ja vuodenajasta riippuen ammuntaa voidaan harjoitella sisäsalissa tai ulkokentällä.
Kesto 1-3 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö

Puhallusputki
Alkuperäiskansojen eksoottinen ja hauska laji, joka sopii myös pienimmille leiriläisille. Puhallusputkella voidaan ampua joko sisähallissa tai ulkokentällä. 
Kesto 1,5 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö                                                                  

Pyöräretki
Metsäkartanon sulavasti kulkevat vaihteettomat maastopyörät tarjoavat mahdollisuuden tehdä retken metsäautoteitä, pitkospuita ja polkuja pitkin. Retki voidaan tehdä lyhyenä maastoon ja pyöräilyyn tutustuttavana tai pidempänä metsäretkenä, jonka ohessa käydään tutustumassa myös alueen luontokohteisiin, kuten Pumpulikirkkoon ja suoalueisiin. Pyörissä on vain käsijarrut. Kaikki pyöräilijät käyttävät pyöräilykypäriä. Retken aluksi opas kertoo pyöräilyyn ja reittiin liittyvät turvallisuusasiat ja tiedot.     
Kesto 1-3 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö                                             

Vaellus- tai patikkaretki erämaahan
Metsäkartanolla on omia luontopolkuja, ja lisäksi lähistöltä löytyvät Tiilikkajärven kansallispuiston ja Pumpulikirkon maisemissa kiertävät reitit.

Kalastaminen Ylä-Keyrityllä tai Lohilammella
Mato-onki vai virveli, kaikki käy!

Erätaidot
Haluatko ottaa retkeilyn alkeet haltuunP Opetellaan yhdessä hyödyllisiä perustaitoja, kuten puukon käsittelyä, tulentekoa, suunnistusta tai ensiapua ryhmän toiveista ja vuodenajasta riippuen.
Kesto 2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö

Eräruokakurssi
Ryhmä valmistaa ohjaajan johdolla päivän aterian turvekammilla paikallisista raaka-aineista.  Turvekammi on vanha suomalainen maan sisälle rakennettu asumus, jonka keskellä on nuotiopaikka. Ateria nautitaan nuotion äärellä.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 17,00 EUR / henkilö

Eräruokailu
Nautimme oman padan antimia nuotiolla. Jokainen osallistuu ruoan valmistukseen ja oppii ruoan valmistuksesta ja maastoruokailun erityispiirteistä.
Kesto 2-4 tunti, hinta 0,00 EUR / henkilö

Korikiipeily 
Kiipeilynohjaaja ohjeistaa koko ryhmän kiipeilyn saloihin, minkä jälkeen yksi kerrallaan pääsee kokeilemaan, kuinka korkean maitokoripinon päälle pääsee kiipeämään. Kaikki tehdään turvallisuus edellä. Kiipeilijälle puetaan kokovartalovaljaat ja avustajat saavat päähänsä kiipeilykypärät. 
Kesto 2-3 tuntia, hinta 8,00 EUR / henkilö                  

Suopotkupallo
Noin 400 metrin päässä päärakennusalueelta sijaitseva suojalkapallokenttä tarjoaa todellisen fyysisen ja ryhmätyöllisen haasteen! Luonnonsuo upottaa hyvin ja kuorruttaa pelin loppuun mennessä jokaisen pelaajan suomutaan. Pelaamaan tullaan omissa vaatteissa ja kengissä. Pelin päätteeksi pulahdetaan vaatteet päällä järveen ja vaihdetaan uikkareihin sekä siirrytään saunaan lämmittelemään.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö

Tukkilaistaidot
Osallistujat pääsevät tutustumaan Rautavaaran historiaan vahvasti kuuluvaan tukkilaisperinteeseen. Ennen harjoitteiden alkua päätetään yhdessä otetaanko märät vai kuivat tukkilaistaidot. Molemmissa versioissa päästään sahaamaan justeerilla ja harjoittelemaan tukkilaisten iltapelejä. Märissä tukkilaistaidoissa lisäksi tasapainoillaan tukkien päällä ja kokeillaan tukilla rullausta. Kastumisen takaavien treenien jälkeen lämmitellään saunassa.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö

Hupiolympialaiset
Kaikille sopivaa hupailua hauskojen lajien parissa. Hikoilet ainoastaan naurulihaksilla.
Kesto 1 tunti, hinta 0,00 EUR / henkilö

Ongelmarata
Harjoitteet tukevat luontevasti ryhmätoimintaa ja yhteisöllisyyttä sekä antavat jokaiselle mahdollisuuden olla osana ratkaisua. Esimerkiksi elämyspedagogiikasta tutut suonylitys, sokkoharjoitteet, taikamatto ja leijuva ongenvapa.
Kesto 1 tunti, hinta 3,00 EUR / henkilö

Yllättävä ympäristö
Lähdetään yhdessä retkelle maastoon, ja eteen saattaa tulla selfien vaativa hetki tai luonto voi antaa sinulle haastattelun. Miltä tuoksuu kuusen oksa? Oletko kuullut tuulen tarinaa? Luonto ei ehkä olekaan sitä, miltä ensin näyttää. Tutustumme ympäristöön retkeilyn lomassa käyttäen aistejamme ja hiljentyen sekä teknologian avulla.
Kesto 1-8 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö

Aistien polku
Matkaamme tutustumaan aisteihimme erilaisten harjoitteiden kautta esimerkiksi haistelemalla ja arvuuttelemalla tuoksucocktailia, tunnustelemalla ja tarkastelemalla tunnsutelupussien sisältöä ja taiteilemalla tasapainolaudalla.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö

Alaköysirata
Matalaköysiradalla tasapainoillaan yksilöharjoitteissa ja ryhmänä. Vaijerit ovat noin 50cm korkeudella eikä varmistuslaitteita tai kypäriä tarvita lainkaan. Alaköysirataa voi käyttää sekä tasapainoaistin ja ketteryyden kehittämiseen että ryhmätoiminnan vahvistamiseen.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö

Patikkaretki
Metsäkartanon ympäristöstä löytyy vaihtoehtoja patikointiin muutamasta kilometristä kymmeniin kilometreihin (mm. Pumpulikirkko, Tiilikkajärven kansallispuisto, Koli, Hiidenportti jne.). Ennen patikointia käymme läpi retkeilyn varuste- ja valmistautumistietoutta, ja patikoinnin aikana tutustumme ympäröivään luontoon. Maastot ovat pääosin männikkökankaita ja soista maastoa. Patikoinnin aikana kuljemme poluilla, pitkospuilla ja metsäautoteillä.
Kesto 1-8 tuntia, hinta kuljetuksen hinta

Polkuautokisa
Ryhmä pääsee testaamaan kahta eri polkuautomallia ja rakentamaan itselleen harjoitusradan. Polkuautoilun aikana voidaan testata nopeus- ja tarkkuusajoa, pujotteluratoja sekä suunnitella omia uusia kisasovelluksia.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö

Vipukengäs, bumerangi ja saappaanheitto
Heittotarkkuuden testaamista alkuperäiskansojen aseilla ja Rautavaaran erikoisuudella.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 0,00 EUR / henkilö

Iltaretki
Lähdemme ryhmän kanssa yhdessä valitulle nuotiopaikalle, jossa nautitaan iltapala. Retken oheen voimme yhdessä suunnitella toteutettavaksi erätaitoja, pelejä ja leikkejä.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 8,00 EUR / henkilö

Metsänhaltijan kaste
Lähdemme ryhmän kanssa yhdessä valitulle nuotiopaikalle, jossa nautitaan iltapala. Iltapalan lisäksi nuotion äärellä on Metsänhaltija, joka metsäntaikoja tehden kastaa jokaisen osallistujan metsän täysivaltaiseksi jäseneksi antaen kaikille uuden metsänhaltijanimen.
Kesto 1-3 tuntia, hinta 8,00 EUR / henkilö

Sisäohjelmaa

Seinäkiipeily
Sopivasti haastavaa omien rajojen kokeilua yli 10 metrin CE-standartoidulla seinällä turvallisessa opastuksessa. Kiipeilyn aluksi käymme läpi seinäkiipeilyn ohjeistuksen ja turvallisuusasiat.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö

Sumopaini
Sumopuvut päälle ja tatamille! Pystytkö kohtaamaan vastustajasi nauramatta? Puvut ovat isompaa mallia, joten ne sopivat 6 luokasta ylöspäin.
Kesto 1,5 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö

Lautapelit liikunnaksi
Enää ei istuta pelilaudan äärellä pöydän ympärillä, vaan pelikokemus tapahtuu itse kokeillen, oppien ja ennen kaikkea liikkuen. Pelit tempaavat mukaansa juuri siksi, että niiden lautapeliversiot tunnetaan. Liikunnallisissa lautapeleissä on kyse yhdessä olemisesta, yhteistyön tekemisestä ja positiivishenkisestä ongelmanratkaisusta. Lautapelien perimmäinen ajatus on se, että peleihin voi osallistua kuka tahansa. Tapahtuu liikuntasalissa.
Kesto 2 tuntia, hinta 7,00 EUR / henkilö

Luova ilmaisu
Työpajan alussa herätellään luovuutta teatterista tutuilla lämmittelyharjoituksilla ja peleillä, kuten lännen nopein, hedelmäsalaatti ja joo-leikki. Ryhmästä riippuen lopputuotoksena voi olla näytelmä, peli tai musiikillinen lopputuotos.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö

Neulanreikäkamera
Tutustumme Camera obscuraan, siihen, mistä kuviin tallennettu historiamme on lähtöisin. Valokuvat otetaan kenkälaatikoista tehdyillä kameroilla valokuvapaperille ja kehitetään itse oikeassa pimiössä. Muistoksi saat ottamasi mustavalkoisen negatiivikuvan.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö

Musiikkimaalaus
Maailma musiikin silmin. Oletko koskaan miettinyt miltä kuulemasi kappale näyttää maalauksena? Entä miten saadaan aikaan vesisateen ääni tai linnunlaulu? Ohjelman alkuun rentoutamme itsemme musiikin vastaanottimiksi, mnikä jälkeen kuunnellaan ja maalataan musiikkia sekä luodaan oma äänimaailma tarinan pohjalta. Lopuksi pidetään tarinallinen taidenäyttely ja kuunnellaan yhteisen äänimaailman toteutus.
Kesto 2-4 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö

Tunnetaidot
Miltä minusta tuntuu? Entä sinusta? Musiikin, taiteen ja pelien kautta tehtävien yhmä-, pari- ja yksilötehtävien avulla tutustutaan tunteiden, niiden ilmaisemisen ja ilmenemisen moninaiseen maailmaan.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö

Verkostokartta
Tiedot tarkentuvat pian.

Aarrekartta
Tiedot tarkentuvat pian.

Kädentaidot

Karjalanpiirakoiden leivonta
Leivotaan Euroopan unionin aidoksi perinnetuotteeksi rekisteröityjä karjalanpiirakoita perinteisellä reseptillä asiantuntevan ohjaajan opastuksella. Piirakat nautitaan heti paistamisen jälkeen tai ne voi säästää oman ruokailun yhteyteen. 
Kesto 2 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö                                                            

Huovutus
Tutustutaan huovutuksen perustekniikoihin ja valmistetaan huovuttamalla jokin koriste- tai käyttöesine. Huovutus suomenlampaan villasta joko märkä- tai neulahuovutustekniikoita käyttäen. Esimerkiksi tuoksuva saippua saa päälleen lampaanvillasta kirjavan pesusienen. Helppoa huovutusta myös pienimmille. Saippualle taitellaan ja tuunataan origamitekniikoilla säilystysrasia.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö

Kankaanpainanta
Voit valita itsellesi joko t-paidan tai kassin, johon kankaanpainantaväreillä ja eri tekniikoita käyttäen kuvioit juuri itsellesi sopivat printit. Värit silitetään lopuksi, jolloin kuviot kestävät konepesun.
Kesto 2 tuntia, hinta 8,00 EUR / henkilö

Luutyö 
Valmistetaan persoonallinen koru tai koriste-esine hirven tai hevosen luusta käsityökaluja käyttäen. 
Kesto 2 tuntia, hinta 3,00 EUR / henkilö                 

Savityö
Tutustutaan erilaisiin savityön tekniikoihin (levytekniikka, makkaratekniikka ja nipistely) ja valmistetaan koriste- tai käyttöesine. Materiaalina puna- tai valkosavea.
Kesto 2 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö

Vuolukivityö
Suomesta löytyvät maailman laadukkaimmat vuolukivet. Tästä materiaalista sinun on mahdollista valmistaa itsellesi muistoesine. Vuolukivityö valmistetaan käsityökaluilla ja viimeistellään hiomapaperilla.
Kesto 1-2 tuntia, hinta 4,00 EUR / henkilö

MESA - Metsäkartanon avaruusohjelma
Löydä sisäinen Pelle Pelottomasi ja rakenna kierrätysmateriaaleista oma vesiraketti! Käden taitoja, luovuutta ja fysiikkaa samassa paketissa. Vesirakettiprojektissa pääsee mielikuvitus, luovuus ja kokeilunhalu valloilleen. Jokainen tieteilijä voi rakentaa ja tuunata oman rakettinsa, ja projekti huipentuu lähtölaskentaan ja rakettien koelaukaisuihin.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 5,00 EUR / henkilö

Pajatyöt
Ohjaaja kertoo aluksi turvallisuus- ja taontaohjeistuksen, jonka jälkeen päästään takomaan aidon ahjon ääreen. Taonta tapahtuu parityöskentelynä, ja jokaisella parilla on oma alasin. Lopputuotos voi olla hevosenkengästä taottu naulakko tai jokin muu pieni käyttö- tai koriste-esine. Pajalle pahtuu kerrallaan maksimissaan 6 henkilöä.               
Kesto 1-3 tuntia, hinta 6,00 EUR / henkilö

Revontulidisko
Illan laskeutuessa Metsäkartanon diskotila pimenee ja diskovalot syttyvät loistamaan. Hyvä äänentoistojärjestelmä ja dj takaavat aidon diskotunnelman. Tanssin ohella ohjaaja järjestää myös kisailuja ja pelejä.
Kesto 2-3 tuntia, hinta 8,00 EUR / henkilö

Omatoimista iltapuuhaa

Valokuvasuunnistus
Hyvä tapa tutustua Metsäkartanon ympäristöön leirin aluksi. Suunnistuksen avulla löydät Metsäkartanon niemestä kaiken tarpeellisen, jolla tehdä olosi mukavaksi.

Geokätköily
Metsäkartanon ympäristöstä löytyy suuri määrä erilaisia geokätköjä eri vaikeusasteilla. Helpoimmillaan pääset tutustumaan lajiin pihapiirissä tai voimme lähteä yhdessä patikkaretkelle ja samalla etsiä maastokätköjä.

Frisbeegolf
Metsäkartanolla on 9 koria käsittävä frisbeegolfrata, joka on suunniteltu sekä aloitteiljat että pitempään pelanneet huomioon ottaen. Pelata voi omatoimisesti tai ohjatusti. Omatoimiseen pelaamiseen saat kartan ja kiekot.

Hyrlinki
Rautavaaralais-nurmeslainen tulevaisuuden perinnelaji, joka yhdistää curlingin, keilauksen ja coronan. Pelivälineinä toimivat puukiekot ja -mailat.

Kalastus
Tietoja päivitetään.

Maastogolf
Rata sijaitsee päärakennusalueella, mäntykankaalla. Radalla on yhdeksän reikää, johon jokaisen pelaajan on tarkoitus saada sählypallo sählymailoilla mahdollisimman vähäisellä lyöntimäärällä. Radalla voi ihailla koko matkan järvinäköalaa.                      

Liikuntasali
Metsäkartanon Savotta-monitoimirakennuksessa sijaitsevassa liikuntasalissa voit pelata sählyä, lento- ja koripalloa, sulkapalloa sekä muita pelejä. Salin varastosta löytyy muun muassa vanteita, hyppynaruja, sisäkeilausvälineet ja paljon erilaisia palloja.
Hinta 20,00 EUR / tunti                                          

Rohkeille

Yö ulkona, turvekammilla tai Hevonkuusessa
Vietä tunnelmallinen yö aidosti luonnon helmassa. Meiltä löytyvät niin teltat, makuupussit ja retkipatjat kuin eväätkin.
Kysy lisää!

Ota yhteyttä!